lauantai 20. lokakuuta 2012

going to London and first day there


Lähettiin Amersfoortista jo maanantaina Amsterdamiin, koska meidän lento lähti jo kai yheksän aikaan ja kentällä piti olla kahta tuntia aikasemmin. Äiti ja Vilma tuli maanantaina Damiin ja niillä oli vuokrattuna asunto alkuviikolle niin päästiin Saran ja Ninnin kanssa sinne nukkuun. Aamulla mentiin kuudelta rautatieasemalle ja sieltä junalla Schipholille.
 Hilpeet matkalla Damiin


 Asunto Amsterdamissa


 We made it, we got to London!




 Fro-yo!
 nami xD


 holy moly!


Oltiin Lontoossa suunnilleen kaheltatoista ja jäätiin heti kaupungille shoppaileen. Käytiin Primarkissa ja voi luoja se on kyllä turmiollinen kauppa. Teen myöhemmin teille postauksen mitä kaikkee oon ostanu, sitten kun saan kuvattua kaiken :) Kun oltiin vietetty aikaa shoppailemalla, mentiin etsimään hostellia tai hotellia, koska kun lähettiin Lontooseen meillä ei siis ollu mitään yöpaikkaa tiedossa :D Mutta suunnitelmana oli, että jos ei saada mitään paikkaa niin nukutaan Mäkissä! Mentiin metrolla kaikkialle ja lopulta päädyttiin Paddingtoniin josta löydettiin meille hotellihuone sellasesta ihan söpöstä pienestä hotellista. Vihdoinkin voitiin jättää kaikki tavarat sinne ja mentiin illalla vielä takasin Oxford streetille ja Piccadillylle. Piccadilyllä syötiin ja käytiin M&M's worldissa! Se oli ihan huikee:) Nähtiin hieno streetdance esitys vielä ennen kun palattiin hotellille. Sellanen oli meidän ensimmäinen päivä Lontoossa ja kohta saatte jatkoo!
pus

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

you could see I've been that bitch since the pamper

 

 Janina, Floor ja Anne gaybaarissa!






Tää postaus koostuu vaan tänä viikonloppuna otetuista satunnaisista kuvista, koska mitään erityistä ei oikein tapahtunu. Perjantai-ilta hengailtiin asuntolalla, koska aikalailla kaikki oli liian väsyneitä että kaupungille lähteminen olis houkuttanut. Katottiin elokuvaa ja tuli sitä valvottua varmaan viiteen asti, vaikka ei minnekkään mentykään mutta saatiin juttuseuraa mun huoneeseen niin siinä se aika meni. Myös lauantaina mun suunnitelmana oli pysyä vaan asuntolalla kunnes hollantilaiset houkutteli mut ja Janinan niiden mukaan. Niimpä mentiin bussilla kaupunkiin ja ensin Boothill Salooniin joka on ihme rokkipaikka, sieltä gaybaariin, Cuba Libreen ja lopulta vielä Thuissiin :D Aina kun mennään ulos Amersfoortissa niin käydään ainakin parissa eri baarissa, koska täällä paikat on melko pieniä ja vaikka joku paikka on k-18 tai k-21 niin henkkareita ei useimmiten kysytä. Kotiuduttiin kolmen aikaan yöllä, mutta tuli taas valvottua varmaan ainakin kuuteen koska taas löyty juttuseuraa. Tänä yönä aion kyllä nukkua PALJON koska huomenna on illalla lähtö Amsterdamiin ja sieltä tiistai aamuna Lontooseen. Joten viimeyön parin tunnin unet ei oikein riitä pitämään pirteenä. Tekstikin on taas varmaan niin sekavaa kun vaan voi olla, pardon. Nyt ruokaa, doei!<3

perjantai 12. lokakuuta 2012

Finnish culinary presentation & last day at school!


Hollantilaiset oikeesti tykkää täällä tästä biisistä!






 Tänään pidettin Finnish Culinary Presentation eli tehtiin suomalaisia ruokia ja pidettiin koulun aulassa esitelmää/tarjoiltiin ruokia ja hollantilaiset tuli maisteleen mitä kaikkia herkkuja oltiin tehty! Meillä oli porosnackseja, sienikeittoo, lakkatäytekakkua ja mustikkalikööriä. Eniten hollantilaisille tais maistua viina haha :DD Taustalla meillä oli suomalaista musiikkia ja videoita Tampereesta ja Suomesta. Samalla näätte vähän kuvia meidän koulusta ja Saraa otti kaikki kuvat tänään:)





 what a beaty!









 Tom, Julius, DiDi, Damien ja Bart meidän kehariluokalta :)
 Tibou, Julius, Dideric ja Damien!

 Nasima, Emily, Peter ja Michael :)
 Katottiin meidän opettajan ilmettä :D



 Almost ready!


 xx